1.
Heräät. Mene peilin eteen alasti ja etsi kaikki "viat" kehostasi. Hauku itsesi lyttyyn sekä fyysisesti että henkisesti. Hae potkua suoritukseen katselemalla ensin mainosten täydellisiä ihmisiä. Kyseisen toimenpiteen jälkeen sano peilikuvallesi: "Minä vihaan kaikkea sinussa ja kaikki muutkin vihaavat."
Jo on kumma jos et myöhemmin päivän mittaan löydä mitään hyvää itsestäsi ja ala epäillä tuota aamutuimaan mieltäsi hallinnutta katkeruutta. Alat pikkuhiljaa tulla onnellisemmaksi.
2.
Asetu marttyyrin rooliin! Jää aamulla sänkyysi makaamaan ja kuuntelemaan synkkää, melankolista ja mahdollisemman ahdistavaa musiikkia, etkä missään tapauksessa nouse ylös, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta. Voit perustella tekoasi sillä, että sinun ei tarvitse miellyttää kavereitasi, koska hekään eivät koskaan ota sinuun yhteyttä...Onnellisuus on taattu, jos puhelin tai ovikello soi ja ystäväsi pyytää sinua mukaansa jonnekin. Nyt voit jo naureskella typerälle itsesäälillesi!
3.
Pomppaa punkastasi ylös nopeasti tekopirteänä ja ällöttävän imelänä. Keitä kahvit ja lue lehti. Mene kaupungille ja hakeudu kontakteihin, joissa voit olla avuksi ihmisille. Hymyile koko ajan ja tee päivän hyvä työ. Kohta tapaatkin jo skeptikko-ystäväsi, joka väittää sinun pakenevan todellisuutta vetämällä onnellisen roolia. Tulet onnelliseksi siitä tosiasiasta, että olet onnellisempi olemalla oma surkea itsesi, eikä mikään vastenmielinen pelle.
4.
Avaa silmäsi ja mieti oletko tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteehesi. Pohdi, oletko elänyt täysipainoisesti ja toteuttanut juuri sitä, mikä on persoonallesi ominaista ja onko se edes mahdollista. Suhteuta itsesi yli kuuden miljardin ihmisen kokonaisuuteen ja tiedosta suurimman osan potevan samoja ongelmia. Voitko muka olla enemmän, kuin se mikä olet? Voivatko muut? Älä pyöriskele alituiseen liian suurien kysymysten parissa, muutkaan eivät tee niin. Onni voi nimittäin piillä juuri tarkoituksettomuudessasi.
5.
Ole korni: kirjoita paikallislehteen maailman pahuudesta tilittäen, kuinka vähäiset mahdollisuudet sinulla on vaikuttaa maailman, tai edes kuntasi asioihin muuten kuin ryhtymällä poliitikoksi ja olisiko sittenkään. Muista pohtia kirjoituksessasi sotia, eläinten oikeuksia, median laskevaa moraalia jne. Tieto siitä, että ainakin ystäviesi myötätunto saa sinut tuntemaan itsesi hyväksytyksi, johtaa vähintäänkin hetkelliseen onnen tunteeseen.
6.
Lopeta tällaisten kirjoitusten lukeminen, koska nämä eivät koskaan toimi.
lauantai 2. tammikuuta 2010
maanantai 14. joulukuuta 2009
Susihukat
Ihmisen on vaikea suhtautua puolueettomasti eri eläimiin. Rottia ja käärmeitä inhotaan, kun taas jänikset, oravat ja muut pienemmät purpulat ovat ikään kuin vapaalle jalalle päässeitä lemmikkieläimiä. Jo vanhoissa saduissa ja niiden moderneissa vastineissa, animaatioissa, toiset eläimet ovat luonnostaan hyviä ja toiset pahoja tai ainakin pahan apureita, kuten lepakot, mustat kissat, sudet ja korppikotkat.
Eroavaisuuksia syntyy myös asuinpaikan mukaan. Kun kaupungissa asuva mieltää suden yhdeksi Suomen upeimmista eläimistä, syrjäseudulla se on vastenmielinen ja pelottava naapuri. Erikoista, miten lähempänä luontoa asuvat tuntuvat suhtautuvan eläimiin kielteisemmin kuin lähinnä television luontodokumenteissa niitä näkevät.
Koska eläimiin suhtaudutaan ylipäätään hyvin tunnepitoisesti, asiallista keskustelua eläinten oikeuksista on vaikea käydä.
Harmia tuottavien eläinten, kuten susien, kohdalla on vuosisatoja vanha menettelytapa voimissaan: haulikko olalle ja metsään, niin johan niistä päästään. Yleistä oikeutusta tälle haetaan median kautta.
Teurastettujen susien kidat revitään auki tiedotusvälineiden edustajille ja näytetään kuinka valtavat hampaat niillä on joilla raadella mummoja ja pieniä lapsia, ja mikäs se punahilkankin popsi ellei susi? Ja eihän siitä olekaan kuin 126 vuotta, kun hukka peri viimeisimmän uhrinsa.
Susipelko on suomalaisessa yhtä syvällä ja yhtä typerää kuin ryssävihakin. Suden tappamiksi tiedetään kaikkiaan merkityn 110 lasta kirjoitetun historian aikana. Erikoista on, että kun näitä kuolinsyitä alettiin myöhemmin tutkia, suden tekemäksi surmaksi ei pystytty todistamaan ainuttakaan, vaikka niitäkin mukaan muljahti varmasti muutama. Kuolinsyyt kun merkitsi ylös kirjoihin ja kansiin tavallisesti paikallisen seurakunnan pappi – vanhempien antaman selityksen mukaan. Se peto, mikä näiden lasten kohtaloksi useimmiten koitui, oli huomattavasti sutta pelottavampi ja ovelampi – ihminen. Ei-toivotut lapset, etenkin vammaiset tai sairaat, vietiin metsään, mistä ”susi” sitten heidät vei.
Täällä Jumalan selän takana pelätään tulevaisuutta, jossa eläimiin suhtaudutaan niin tunteellisesti, että eläinten oikeudet menevät ihmisten oikeuksien edelle.
Se, mikä Suomen erämaissa on ainutlaatuista, on että täällä erämaissa asustaa myös ihminen ja on aina asustanut. Tätä on päättäjien vaikea ymmärtää, ero ihmisen ja luonnon välille kun on helppo piirtää paperille ja siinä pysyä. Tosin erämaissa asustavienkin tietynlainen uljaus ei ole enää samanlaista kuin mitä ennenvanhaan, elämän ollessa kaikinpuolin vaikeampaa. Nyt syrjäseutujen ennen niin jaloista asukkaista on tullut samanlaisia helposti kaikesta valittavia märryköitä kuin muustakin asujaimistosta niin maalla kuin kaupungissa.
Harvalla ihmisellä on mitään vastaan niitä hukkia, jotka malttavat pysyä kansallispuistojen ja erämaiden suojissa. Ajan myötä, asutuksen edelleen levitessä, susille ja muille suurille elämille jää aina vain vähemmän tilaa elämiseen ja ruuan hankintaan, ja se ajaa ne väistämättä ihmisten ilmoille.
Tällainen kehitys johtaa tilanteeseen, jossa kansallispuistojen ja eläintarhojen välillä ei ole juurikaan eroa. Luonnonhan pitää olla täysin ihmisen hallittavissa ja ohjattavissa. Kaikki tätä tavoitetta uhkaavat tekijät on välittömästi eliminoitava. Häirikkösusien ja -karhujen vuoksi niiden metsäalueet joudutaan lopulta eristämään aidalla, ettei lähistön asukkaiden elämä häiriintyisi. Metsistä tulee kliinisiä paikkoja, kuin suuria huonosti hoidettuja puistoja, joissa eläimet, vaarattomat ja söpöt sellaiset, temmeltävät disneymäisesti mättäillä ja kunnailla. Isoja ja ihmiselle hanttiin pistämään kykeneväisiä elukoita voikin sitten katsella turvallisesti aidan takaa ja kertoa lapsille, miten nämäkin julmat pedot vaelsivat aikoinaan vapaina, mutta vapauttahan me emme enää tarvitse mihinkään, meillähän on nyt turvallisuus!
Eroavaisuuksia syntyy myös asuinpaikan mukaan. Kun kaupungissa asuva mieltää suden yhdeksi Suomen upeimmista eläimistä, syrjäseudulla se on vastenmielinen ja pelottava naapuri. Erikoista, miten lähempänä luontoa asuvat tuntuvat suhtautuvan eläimiin kielteisemmin kuin lähinnä television luontodokumenteissa niitä näkevät.
Koska eläimiin suhtaudutaan ylipäätään hyvin tunnepitoisesti, asiallista keskustelua eläinten oikeuksista on vaikea käydä.
Harmia tuottavien eläinten, kuten susien, kohdalla on vuosisatoja vanha menettelytapa voimissaan: haulikko olalle ja metsään, niin johan niistä päästään. Yleistä oikeutusta tälle haetaan median kautta.
Teurastettujen susien kidat revitään auki tiedotusvälineiden edustajille ja näytetään kuinka valtavat hampaat niillä on joilla raadella mummoja ja pieniä lapsia, ja mikäs se punahilkankin popsi ellei susi? Ja eihän siitä olekaan kuin 126 vuotta, kun hukka peri viimeisimmän uhrinsa.
Susipelko on suomalaisessa yhtä syvällä ja yhtä typerää kuin ryssävihakin. Suden tappamiksi tiedetään kaikkiaan merkityn 110 lasta kirjoitetun historian aikana. Erikoista on, että kun näitä kuolinsyitä alettiin myöhemmin tutkia, suden tekemäksi surmaksi ei pystytty todistamaan ainuttakaan, vaikka niitäkin mukaan muljahti varmasti muutama. Kuolinsyyt kun merkitsi ylös kirjoihin ja kansiin tavallisesti paikallisen seurakunnan pappi – vanhempien antaman selityksen mukaan. Se peto, mikä näiden lasten kohtaloksi useimmiten koitui, oli huomattavasti sutta pelottavampi ja ovelampi – ihminen. Ei-toivotut lapset, etenkin vammaiset tai sairaat, vietiin metsään, mistä ”susi” sitten heidät vei.
Täällä Jumalan selän takana pelätään tulevaisuutta, jossa eläimiin suhtaudutaan niin tunteellisesti, että eläinten oikeudet menevät ihmisten oikeuksien edelle.
Se, mikä Suomen erämaissa on ainutlaatuista, on että täällä erämaissa asustaa myös ihminen ja on aina asustanut. Tätä on päättäjien vaikea ymmärtää, ero ihmisen ja luonnon välille kun on helppo piirtää paperille ja siinä pysyä. Tosin erämaissa asustavienkin tietynlainen uljaus ei ole enää samanlaista kuin mitä ennenvanhaan, elämän ollessa kaikinpuolin vaikeampaa. Nyt syrjäseutujen ennen niin jaloista asukkaista on tullut samanlaisia helposti kaikesta valittavia märryköitä kuin muustakin asujaimistosta niin maalla kuin kaupungissa.
Harvalla ihmisellä on mitään vastaan niitä hukkia, jotka malttavat pysyä kansallispuistojen ja erämaiden suojissa. Ajan myötä, asutuksen edelleen levitessä, susille ja muille suurille elämille jää aina vain vähemmän tilaa elämiseen ja ruuan hankintaan, ja se ajaa ne väistämättä ihmisten ilmoille.
Tällainen kehitys johtaa tilanteeseen, jossa kansallispuistojen ja eläintarhojen välillä ei ole juurikaan eroa. Luonnonhan pitää olla täysin ihmisen hallittavissa ja ohjattavissa. Kaikki tätä tavoitetta uhkaavat tekijät on välittömästi eliminoitava. Häirikkösusien ja -karhujen vuoksi niiden metsäalueet joudutaan lopulta eristämään aidalla, ettei lähistön asukkaiden elämä häiriintyisi. Metsistä tulee kliinisiä paikkoja, kuin suuria huonosti hoidettuja puistoja, joissa eläimet, vaarattomat ja söpöt sellaiset, temmeltävät disneymäisesti mättäillä ja kunnailla. Isoja ja ihmiselle hanttiin pistämään kykeneväisiä elukoita voikin sitten katsella turvallisesti aidan takaa ja kertoa lapsille, miten nämäkin julmat pedot vaelsivat aikoinaan vapaina, mutta vapauttahan me emme enää tarvitse mihinkään, meillähän on nyt turvallisuus!
maanantai 30. marraskuuta 2009
Junkmail poem
Roskapostia on kuulemma 80% kaikesta sähköpostivirrasta. Spämmivirta koki notkahduksen vuosi sitten, mutta ei kadonnut minnekään. Toisinaan viestien joukossa on suoranaisia runouden helmiä, kuten seuraava, alunperin sattumalta löytämäni viesti osoittaa:
Sat am Uncle Sam usa scary movie.
Became bond babe world is not enough although. Eva more qa soap fans probably best know.
Visit message board, related. As gungho soldier, starship troopers part rich! Credits year type video edmond allegro bgirl! Our take after years protecting rock. Bought one desperate housewives.
Ildate of birth zodiac, february actor, modelthis!
Date time, channel third. Jude, the sexiest womenthe. Anna nicole life also.
Anderson vip baywatch tvs most beautiful blondes.
Bulk, subsequent work pretty lowrent remained public. Wild, things followed then she became? Candy act nude cruises. Localize codes to Bond babe world.
Discussion community posts reviews reed, to, add your ratings log in favorites blog.
Thu mar pm we undercover brother, house heroes tree hill smallville americas next top.
About this section and viewsjoin the tv guide spotlight. Modelthis attractive pugnosed actress was propelled, into as Super-Mario, donna murphy, angelina jolie & britney spears - kfed pregnant again.
Sign up email subscribe magazine. Protecting rock nba star, tony.
Cattrall, has been cast manager buffy. Sign up email subscribe magazine view photo. Guide spotlight american idol exclusive candid oscar interviews get!
Daniel snow jamie lynn robyn.
Donna murphy, angelina jolie britney spears brittany daniel.
Enough although bulk subsequent work pretty lowrent remained public!
Love secrets jolene remarks by do but dont lauren!
Join discussion community, posts reviews reed, indeed.
Channel third wheel thu! Lineups, wont be unveiled until may already making. Alum anthony stewart head.
Sat am Uncle Sam usa scary movie.
Became bond babe world is not enough although. Eva more qa soap fans probably best know.
Visit message board, related. As gungho soldier, starship troopers part rich! Credits year type video edmond allegro bgirl! Our take after years protecting rock. Bought one desperate housewives.
Ildate of birth zodiac, february actor, modelthis!
Date time, channel third. Jude, the sexiest womenthe. Anna nicole life also.
Anderson vip baywatch tvs most beautiful blondes.
Bulk, subsequent work pretty lowrent remained public. Wild, things followed then she became? Candy act nude cruises. Localize codes to Bond babe world.
Discussion community posts reviews reed, to, add your ratings log in favorites blog.
Thu mar pm we undercover brother, house heroes tree hill smallville americas next top.
About this section and viewsjoin the tv guide spotlight. Modelthis attractive pugnosed actress was propelled, into as Super-Mario, donna murphy, angelina jolie & britney spears - kfed pregnant again.
Sign up email subscribe magazine. Protecting rock nba star, tony.
Cattrall, has been cast manager buffy. Sign up email subscribe magazine view photo. Guide spotlight american idol exclusive candid oscar interviews get!
Daniel snow jamie lynn robyn.
Donna murphy, angelina jolie britney spears brittany daniel.
Enough although bulk subsequent work pretty lowrent remained public!
Love secrets jolene remarks by do but dont lauren!
Join discussion community, posts reviews reed, indeed.
Channel third wheel thu! Lineups, wont be unveiled until may already making. Alum anthony stewart head.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Suomikuva
Minä synnyin Kekkoslovakiaan, kuten joku älypää on sen ajan Suomesta lohkaissut. Maa oli täynnä huoltoasemabaareja, myrkynvihreää designiä ja kammottavimpia kampauksia ja vaatteita mitä historia on kuunaan nähnyt. Punk oli juuri syntynyt ja Kekkonen tarpoi urallaan samassa vaiheessa kuin Elvis viimeisinä Las Vegasin-vuosinaan. Saksoja oli vielä kaksi ja Neuvostoliittoja yksi. Kuten Suomiakin.
Yhtenäisyyttä, urheilua, isänmaallisuutta, kirkassilmäisiä lapsia, tulevaisuuteen luottavia rehellisiä katseita, paperitehtaita, sotien sankareita, makaronilaatikkoa ja Kekkosen kalju, siinä oli Suomi. Ulkomaalaisille näytettiin puisevia propagandafilmejä paperitehtaista, hiihtäjistä ja silakoita myyvistä tytöistä. Kaikki todistelivat pakkomielteisesti: emme ole mongoleja, emme ole mongoleja. Suomikuva alkoi kirkastua nykyiseen muottiinsa, kuin pontikka vanhanpojan pannussa.
Aina ei täällä kuitenkaan mennyt yhtä lujaa.
Ensimmäisen maininnan suomalaisista esitti roomalainen Tacitus. Tyrmistynyt historioitsija kuvasi "fennejä" kirjasessaan Germaania tähän tapaan:
"...Fenneille on ominaista ihmeellinen alkukantaisuus ja viheliäinen köyhyys. Heillä ei ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa toivo on nuolissa, joita he raudan puutteessa varustavat luukärjillä. Metsästys elättää samalla tavalla sekä miehiä että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja vaativat osan saaliista. Eikä lapsilla ole muuta suojaa petoja ja sateita vastaan kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat työkykyiset, se on vanhusten turvapaikka. Mutta tällaista elämää he pitävät onnellisempana kuin huokailla pelloilla, nähdä vaivaa talojen rakentamisessa sekä toivon ja pelon vaiheilla huolehtia omasta ja vieraasta omaisuudesta. Turvassa ihmisiltä ja turvassa jumalilta he ovat saavuttaneet vaikeimman päämäärän, nimittäin sen, ettei heidän ole tarvis edes mitään toivoa."
Pienehköä kehitystä on havaittavissa noista ajoista. Parempaan vai huonompaan suuntaan, se on hyvä kysymys. Toivottomuuden luoma onnellisuus on hylätty risukatosten myötä, nyt niiden korvikkeiksi on kyhätty "Sisäinen Sankari"-opukset sekä masennuslääkkeet. Kummastakaan ei kuitenkaan ole pahemmin avuksi petoja ja sateita vastaan, jos ne sattuvat yllättämään.
Yhtenäisyyttä, urheilua, isänmaallisuutta, kirkassilmäisiä lapsia, tulevaisuuteen luottavia rehellisiä katseita, paperitehtaita, sotien sankareita, makaronilaatikkoa ja Kekkosen kalju, siinä oli Suomi. Ulkomaalaisille näytettiin puisevia propagandafilmejä paperitehtaista, hiihtäjistä ja silakoita myyvistä tytöistä. Kaikki todistelivat pakkomielteisesti: emme ole mongoleja, emme ole mongoleja. Suomikuva alkoi kirkastua nykyiseen muottiinsa, kuin pontikka vanhanpojan pannussa.
Aina ei täällä kuitenkaan mennyt yhtä lujaa.
Ensimmäisen maininnan suomalaisista esitti roomalainen Tacitus. Tyrmistynyt historioitsija kuvasi "fennejä" kirjasessaan Germaania tähän tapaan:
"...Fenneille on ominaista ihmeellinen alkukantaisuus ja viheliäinen köyhyys. Heillä ei ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa toivo on nuolissa, joita he raudan puutteessa varustavat luukärjillä. Metsästys elättää samalla tavalla sekä miehiä että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja vaativat osan saaliista. Eikä lapsilla ole muuta suojaa petoja ja sateita vastaan kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat työkykyiset, se on vanhusten turvapaikka. Mutta tällaista elämää he pitävät onnellisempana kuin huokailla pelloilla, nähdä vaivaa talojen rakentamisessa sekä toivon ja pelon vaiheilla huolehtia omasta ja vieraasta omaisuudesta. Turvassa ihmisiltä ja turvassa jumalilta he ovat saavuttaneet vaikeimman päämäärän, nimittäin sen, ettei heidän ole tarvis edes mitään toivoa."
Pienehköä kehitystä on havaittavissa noista ajoista. Parempaan vai huonompaan suuntaan, se on hyvä kysymys. Toivottomuuden luoma onnellisuus on hylätty risukatosten myötä, nyt niiden korvikkeiksi on kyhätty "Sisäinen Sankari"-opukset sekä masennuslääkkeet. Kummastakaan ei kuitenkaan ole pahemmin avuksi petoja ja sateita vastaan, jos ne sattuvat yllättämään.
torstai 29. lokakuuta 2009
Muodin huipulle ja alas
Miksiköhän Blogilistan luetuimmat blogit keskittyvät lähes ainoastaan muotiin? Lukijakunta on ilmeisen naisvaltaista; parhaiten tämä käy ilmi urheiluun keskittyvien blogien täydellisestä poissaolosta.
Näistä kahdesta pahasta muotihössötys on onneksi se vähemmän ärsyttävä, mutta kuitenkin. Ehkä kaikkialle elämän osa-alueille hanakkaasti penetroituva kaupallisuus luo tähänkin sinänsä harmittomaan touhotukseen oman irvokkaan lisävärinsä. Toivottavasti lainsäädäntö hillitsee tulevaisuudessa mainosvaltaisuutta ja tuote-esittelyjen loputonta tuputtamista myös Suomessa, kuten Yhdysvalloissa (varsin yllättävästi) tapahtuu. Aiheesta lisää täältä.
Lehtien ja television muoti- ja sisutusohjelmien kasvava suosio kertoo sekin jotakin elämän arvoista. Vain pinnoilla ja kuvilla on merkitystä. Kaikki on puhdasta pintaa; sen taakse tai alle on turha koittaa katsoa, sillä siellä ei ole mitään.
Toisaalta kaikella hömpällä on myös oma arvonsa ja paikkansa niin elämässä kuin sen menoa jäljittelevässä mediassakin, mutta kunpa hömpälle löytyisi edes jokin vastapaino valtavirrasta!
Voi vain kuvitella, miten sisustusohjelmien juontajat tuohtuisivat tekiessään ohjelmaa vaikkapa kuppaisesta kämpästä, missä Dostojevski aikoinaan piti majaa Idioottia ja Riivaajia kirjoittaessaan: ”Voi, tuon lipaston värit ei siis sovi niinku ollenkaan noiden verhojen kaa yhteen, ja muutenkin tää seinämateriaali luo tuhnuisen vaikutelman.. pienellä värisommittelulla ja ikean-reissulla täälläkin saisi ihmeitä aikaan! Pitää olla kyllä aika dille et suostuu tälläses bunkkaamaan, mitähän senkin päässä oikein liikkuu?”
Muoti, trendit ja sisustuskeskeisyys muistuttavat kuumailmapalloja: koreat kuoret kätkevät sisälleen pelkkää tyhjyyttä, ilmaa. Muodikkuus vertautuu ilman lämpötilaan – pallo kohoaa ylöspäin lämpimän ilman vaikutuksessa, kun taas tyylittömyydellä ei ole muuta sisältöä kuin kylmeneminen, mikä palauttaa pallon maan pinnalle.
Välillä tuntuu, että muoti on keksitty vain ja ainoastaan kiristämistä varten: ”Jos et anna rahaa niin paljastan kaikille, miten hirveältä näytit yhdeksänkymmentäluvun alussa..”
Näistä kahdesta pahasta muotihössötys on onneksi se vähemmän ärsyttävä, mutta kuitenkin. Ehkä kaikkialle elämän osa-alueille hanakkaasti penetroituva kaupallisuus luo tähänkin sinänsä harmittomaan touhotukseen oman irvokkaan lisävärinsä. Toivottavasti lainsäädäntö hillitsee tulevaisuudessa mainosvaltaisuutta ja tuote-esittelyjen loputonta tuputtamista myös Suomessa, kuten Yhdysvalloissa (varsin yllättävästi) tapahtuu. Aiheesta lisää täältä.
Lehtien ja television muoti- ja sisutusohjelmien kasvava suosio kertoo sekin jotakin elämän arvoista. Vain pinnoilla ja kuvilla on merkitystä. Kaikki on puhdasta pintaa; sen taakse tai alle on turha koittaa katsoa, sillä siellä ei ole mitään.
Toisaalta kaikella hömpällä on myös oma arvonsa ja paikkansa niin elämässä kuin sen menoa jäljittelevässä mediassakin, mutta kunpa hömpälle löytyisi edes jokin vastapaino valtavirrasta!
Voi vain kuvitella, miten sisustusohjelmien juontajat tuohtuisivat tekiessään ohjelmaa vaikkapa kuppaisesta kämpästä, missä Dostojevski aikoinaan piti majaa Idioottia ja Riivaajia kirjoittaessaan: ”Voi, tuon lipaston värit ei siis sovi niinku ollenkaan noiden verhojen kaa yhteen, ja muutenkin tää seinämateriaali luo tuhnuisen vaikutelman.. pienellä värisommittelulla ja ikean-reissulla täälläkin saisi ihmeitä aikaan! Pitää olla kyllä aika dille et suostuu tälläses bunkkaamaan, mitähän senkin päässä oikein liikkuu?”
Muoti, trendit ja sisustuskeskeisyys muistuttavat kuumailmapalloja: koreat kuoret kätkevät sisälleen pelkkää tyhjyyttä, ilmaa. Muodikkuus vertautuu ilman lämpötilaan – pallo kohoaa ylöspäin lämpimän ilman vaikutuksessa, kun taas tyylittömyydellä ei ole muuta sisältöä kuin kylmeneminen, mikä palauttaa pallon maan pinnalle.
Välillä tuntuu, että muoti on keksitty vain ja ainoastaan kiristämistä varten: ”Jos et anna rahaa niin paljastan kaikille, miten hirveältä näytit yhdeksänkymmentäluvun alussa..”
tiistai 13. lokakuuta 2009
Katkelmia
Porttikongit haisevat erilaiselle kääpiön nenään.
x-generation, mtv-sukupolvi... eikö olisi helpompaa vain puhua laumasta idiootteja?
Mitä teletappi sanoo, kun sen täytyy esikoislakiasiamiehen syynin seurauksena erota virastaan valtion palveluksessa, hakemaan kortistoon, eroamaan ja riitelemään perinpohjaisesti vaimonsa ja tämän suvun kanssa ja siinä sivussa alkoholisoitumaan niin, että kahdeksan vuoden kuluttua joutuu hakeutumaan katkaisuhoitoon, menetettyään jo koko joukon aivosolujaan?
-uudestaan !
Kaikki sellaiset eläimet ovat tylsiä, jotka on helppo tappaa.
Elämä ei ole tylsä. Sinä olet tylsä.
Tiedät olevasi vanha silloin, kun huvinasi on joutenolon aikana piinata lehtien lukijapalstoja, neuvoa poliisia ja ylipäätään kaikkia, seurata rakennustöiden edistymistä asenteella ”Jos tämä tehtäisiin minun ohjeideni mukaisesti, niin siitä ei tulisi näin kehnoa”, ja siitä kun joudut laittamaan lauseen "Mitä minä sanoin" loppuun huutomerkin sijasta kysymysmerkin.
Oletteko kuulleet rakasteluasennosta nimeltä giljotiini?
Yläasteiden kurin ja järjestyksen tulisi vastata rangaistussiirtolaa. Erityisesti lukemisesta langetettaisiin tuntuva rangaistus. Voi sitä salakyhmäistä supinaa ja luimistelua kirjastojen Dostojevski-hyllyillä!
Optimistit ovat ihmisiä jotka luulevat että täisuihku ei merkitse kuolemaa; että kuolleista turvamiehistä tulee taivaassa suojelusenkeleitä; että rakkaus ei ole pelkkä kahden ihmisen välisen kommunikaation tilapäinen romahdus; että helvetti ei ole huono tekosyy hyvittää pahojen ihmisten menestyminen – ja että minä oikeasti viihdyn heidän seurassaan.
Huonoinkin belgialainen runoilija yhdistää eurooppaa enemmän kuin mikään talousjuttu.
Tämä on intertekstuaalinen viittaus. No niin, sisäistä se.
Ei niin pientä ajatusta, etteikö joku siitä innostuisi.
.
x-generation, mtv-sukupolvi... eikö olisi helpompaa vain puhua laumasta idiootteja?
Mitä teletappi sanoo, kun sen täytyy esikoislakiasiamiehen syynin seurauksena erota virastaan valtion palveluksessa, hakemaan kortistoon, eroamaan ja riitelemään perinpohjaisesti vaimonsa ja tämän suvun kanssa ja siinä sivussa alkoholisoitumaan niin, että kahdeksan vuoden kuluttua joutuu hakeutumaan katkaisuhoitoon, menetettyään jo koko joukon aivosolujaan?
-uudestaan !
Kaikki sellaiset eläimet ovat tylsiä, jotka on helppo tappaa.
Elämä ei ole tylsä. Sinä olet tylsä.
Tiedät olevasi vanha silloin, kun huvinasi on joutenolon aikana piinata lehtien lukijapalstoja, neuvoa poliisia ja ylipäätään kaikkia, seurata rakennustöiden edistymistä asenteella ”Jos tämä tehtäisiin minun ohjeideni mukaisesti, niin siitä ei tulisi näin kehnoa”, ja siitä kun joudut laittamaan lauseen "Mitä minä sanoin" loppuun huutomerkin sijasta kysymysmerkin.
Oletteko kuulleet rakasteluasennosta nimeltä giljotiini?
Yläasteiden kurin ja järjestyksen tulisi vastata rangaistussiirtolaa. Erityisesti lukemisesta langetettaisiin tuntuva rangaistus. Voi sitä salakyhmäistä supinaa ja luimistelua kirjastojen Dostojevski-hyllyillä!
Optimistit ovat ihmisiä jotka luulevat että täisuihku ei merkitse kuolemaa; että kuolleista turvamiehistä tulee taivaassa suojelusenkeleitä; että rakkaus ei ole pelkkä kahden ihmisen välisen kommunikaation tilapäinen romahdus; että helvetti ei ole huono tekosyy hyvittää pahojen ihmisten menestyminen – ja että minä oikeasti viihdyn heidän seurassaan.
Huonoinkin belgialainen runoilija yhdistää eurooppaa enemmän kuin mikään talousjuttu.
Tämä on intertekstuaalinen viittaus. No niin, sisäistä se.
Ei niin pientä ajatusta, etteikö joku siitä innostuisi.
.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Meikkauksen ABC
Kuinka usein uutisissa kuulemasi ja näkemäsi asiat ovat saaneet sinut muuttamaan käyttäytymistäsi?
Säätä koskevat uutiset ovat oma juttunsa, mutta mihin toimenpiteisiin olet ryhtynyt sota- ja talouskriisien vuoksi, joista televisiossa kerrotaan? Mitä olet suunnitellut tekeväsi edistääksesi naisten parempaa asemaa, vastustaaksesi nälänhätää tai palkkaerojen kasvua?
Voit tietysti äänestää ehdokasta, jolla on suunnitelmia näiden varalle. Mutta äänestää ei voi kuin joka toinen tai neljäs vuosi, ja silloinkin aikaa kuluu runsaat puoli minuuttia, kun naarmaisee numeronsa lipukkeeseen ja palauttaa sen taitettuna - tätä tuskin voi pitää tyydyttävänä keinona mielipiteiden ilmaisuun, konkreettisista teoista puhumattakaan.
Mitä laajemmaksi informaatiosuma kasvaa, sitä korostetumman vähäpätöiseltä näyttävät omaan elämään vaikuttamisen keinot. Uutisten katsominen voimistaa turhautumisen tunnetta. Mieliala ”tarttis tehdä jotain” ehkä tulee esiin, mutta siihen se jääkin. Ainoaksi varsinaiseksi teoksi jää kärryillä pysymisen yrittäminen.
Kärryt vaan täyttyvät liian nopeasti. Meillä on jo liikaa sellaista tietoa, joka ei vastaa mihinkään esittämäämme kysymykseen. Ainoaksi käyttötavaksi jää viihde.
Sivistyksemme muistuttaa triviatietojen ja sosiaalisten päähänpinttymien kimppua, joka on ympätty yhteen ’leikkaa ja liitä’ –tekniikalla. Niillä on hyvin vähän tekemistä keskenään, jos ollenkaan. Median avulla voimme oppia, että Mongolian pääkaupunki on Ulan Bator, Amazonin alueella elelee kivoja lintuja, minihameiden uusi tuleminen koittaa pian, Leonardo da Vinci oli renessanssinero, Elvis syntyi Tupelossa, kärpässieniä ei saa syödä, sen niminen kirja on olemassa jotta Kaislikossa suhisee, ja että jonkun hälläväliä-maan talous on kurjassa jamassa.
Mikä näitä tietoja yhdistää? Niillä kaikilla voi päteä tietovisoissa ja sanaristikoiden viidakoissa. Elokuvien katsominen onnistunee myös; Hollywood-tehtailijat ovat jo aikoja sitten äkänneet mukauttaa sanottavansa tarpeeksi ymmärrettävään asuun, jottei katsoja vain hämmentyisi. Hämmentynyt ihminenhän on ruma ja ongelmainen.
Mutta vaikka sivistyksemme olisi kuinka pintapuolista tahansa, ei hätää! Sitä voi käyttää meikkinä. Näytämme ja kuulostamme hyvältä, kun pystymme keskustelemaan sujuvasti meikeistä, meikkauksesta ja meikattuna olemisesta. Meikit on luotu katsomista varten, sama pätee sivistykseen.TV näyttää harvemmin kuvaa ajattelevasta ihmisestä. Siinä ei ole mitään katseltavaa. Pysähtyneisyys ei kuulu tv-shown käsikirjoitukseen. Kaiken pitää olla jatkuvasti käynnissä ja rullata eteenpäin. Ainoita soveliaita kysymyksiä ovat ovat miten ja milloin.
Kun TV:ssä puhutaan talouskasvusta, puhutaan siitä miten se on kasvanut, milloin on tapahtunut jotain merkittävää ja mikä tilanne on ylipäätään. Mutta minne se kasvaa? Laajeneeko se samaan tapaan kuin avaruus? Miksi sen ylipäätään pitäisi kasvaa? Ajatus jatkuvasta kasvusta on jo sinänsä mieletön. Sanaa ”kasvu” käytetään taloudesta puhuttaessa jopa silloin, kun tapahtuu täysin päinvastaista; uutisissa on monet kerrat ilmoitettu, kuinka talouskasvu uhkaa jäädä negatiiviseksi.
Kasvuajattelun tien päässä on romahtaminen mielettömyyteen. Siinä eivät meikit enää auta. Mitä sitten, jos talous kasvaisi aina vain, ja on jo mittasuhteiltaan järkälemäinen? Mitä sen jälkeen tapahtuu, kun kestävä kehitys sen kun edistyisi edistymistään, informaatio nopeutuisi ja tarkentuisi huippuunsa ja jatkaisi yhä matkaansa korkeampiin sfääreihin? Voimmeko muka jossakin vaiheissa onnitella itseämme ja muita tästä kaikesta? Paiskata kättä tyytyväisinä ja sanoa myhäillen, että "me teimme sen"? Onko meillä edes syytä ylpeilyyn? Vai odottaako kehityksen portailla meitä jälleen kerran hämmennys, joka lymyää ylemmillä askelmilla?
Säätä koskevat uutiset ovat oma juttunsa, mutta mihin toimenpiteisiin olet ryhtynyt sota- ja talouskriisien vuoksi, joista televisiossa kerrotaan? Mitä olet suunnitellut tekeväsi edistääksesi naisten parempaa asemaa, vastustaaksesi nälänhätää tai palkkaerojen kasvua?
Voit tietysti äänestää ehdokasta, jolla on suunnitelmia näiden varalle. Mutta äänestää ei voi kuin joka toinen tai neljäs vuosi, ja silloinkin aikaa kuluu runsaat puoli minuuttia, kun naarmaisee numeronsa lipukkeeseen ja palauttaa sen taitettuna - tätä tuskin voi pitää tyydyttävänä keinona mielipiteiden ilmaisuun, konkreettisista teoista puhumattakaan.
Mitä laajemmaksi informaatiosuma kasvaa, sitä korostetumman vähäpätöiseltä näyttävät omaan elämään vaikuttamisen keinot. Uutisten katsominen voimistaa turhautumisen tunnetta. Mieliala ”tarttis tehdä jotain” ehkä tulee esiin, mutta siihen se jääkin. Ainoaksi varsinaiseksi teoksi jää kärryillä pysymisen yrittäminen.
Kärryt vaan täyttyvät liian nopeasti. Meillä on jo liikaa sellaista tietoa, joka ei vastaa mihinkään esittämäämme kysymykseen. Ainoaksi käyttötavaksi jää viihde.
Sivistyksemme muistuttaa triviatietojen ja sosiaalisten päähänpinttymien kimppua, joka on ympätty yhteen ’leikkaa ja liitä’ –tekniikalla. Niillä on hyvin vähän tekemistä keskenään, jos ollenkaan. Median avulla voimme oppia, että Mongolian pääkaupunki on Ulan Bator, Amazonin alueella elelee kivoja lintuja, minihameiden uusi tuleminen koittaa pian, Leonardo da Vinci oli renessanssinero, Elvis syntyi Tupelossa, kärpässieniä ei saa syödä, sen niminen kirja on olemassa jotta Kaislikossa suhisee, ja että jonkun hälläväliä-maan talous on kurjassa jamassa.
Mikä näitä tietoja yhdistää? Niillä kaikilla voi päteä tietovisoissa ja sanaristikoiden viidakoissa. Elokuvien katsominen onnistunee myös; Hollywood-tehtailijat ovat jo aikoja sitten äkänneet mukauttaa sanottavansa tarpeeksi ymmärrettävään asuun, jottei katsoja vain hämmentyisi. Hämmentynyt ihminenhän on ruma ja ongelmainen.
Mutta vaikka sivistyksemme olisi kuinka pintapuolista tahansa, ei hätää! Sitä voi käyttää meikkinä. Näytämme ja kuulostamme hyvältä, kun pystymme keskustelemaan sujuvasti meikeistä, meikkauksesta ja meikattuna olemisesta. Meikit on luotu katsomista varten, sama pätee sivistykseen.TV näyttää harvemmin kuvaa ajattelevasta ihmisestä. Siinä ei ole mitään katseltavaa. Pysähtyneisyys ei kuulu tv-shown käsikirjoitukseen. Kaiken pitää olla jatkuvasti käynnissä ja rullata eteenpäin. Ainoita soveliaita kysymyksiä ovat ovat miten ja milloin.
Kun TV:ssä puhutaan talouskasvusta, puhutaan siitä miten se on kasvanut, milloin on tapahtunut jotain merkittävää ja mikä tilanne on ylipäätään. Mutta minne se kasvaa? Laajeneeko se samaan tapaan kuin avaruus? Miksi sen ylipäätään pitäisi kasvaa? Ajatus jatkuvasta kasvusta on jo sinänsä mieletön. Sanaa ”kasvu” käytetään taloudesta puhuttaessa jopa silloin, kun tapahtuu täysin päinvastaista; uutisissa on monet kerrat ilmoitettu, kuinka talouskasvu uhkaa jäädä negatiiviseksi.
Kasvuajattelun tien päässä on romahtaminen mielettömyyteen. Siinä eivät meikit enää auta. Mitä sitten, jos talous kasvaisi aina vain, ja on jo mittasuhteiltaan järkälemäinen? Mitä sen jälkeen tapahtuu, kun kestävä kehitys sen kun edistyisi edistymistään, informaatio nopeutuisi ja tarkentuisi huippuunsa ja jatkaisi yhä matkaansa korkeampiin sfääreihin? Voimmeko muka jossakin vaiheissa onnitella itseämme ja muita tästä kaikesta? Paiskata kättä tyytyväisinä ja sanoa myhäillen, että "me teimme sen"? Onko meillä edes syytä ylpeilyyn? Vai odottaako kehityksen portailla meitä jälleen kerran hämmennys, joka lymyää ylemmillä askelmilla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
