Meikkauksen ABC

Kuinka usein uutisissa kuulemasi ja näkemäsi asiat ovat saaneet sinut muuttamaan käyttäytymistäsi?

Säätä koskevat uutiset ovat oma juttunsa, mutta mihin toimenpiteisiin olet ryhtynyt sota- ja talouskriisien vuoksi, joista televisiossa kerrotaan? Mitä olet suunnitellut tekeväsi edistääksesi naisten parempaa asemaa, vastustaaksesi nälänhätää tai palkkaerojen kasvua?

Voit tietysti äänestää ehdokasta, jolla on suunnitelmia näiden varalle. Mutta äänestää ei voi kuin joka toinen tai neljäs vuosi, ja silloinkin aikaa kuluu runsaat puoli minuuttia, kun naarmaisee numeronsa lipukkeeseen ja palauttaa sen taitettuna - tätä tuskin voi pitää tyydyttävänä keinona mielipiteiden ilmaisuun, konkreettisista teoista puhumattakaan.


Mitä laajemmaksi informaatiosuma kasvaa, sitä korostetumman vähäpätöiseltä näyttävät omaan elämään vaikuttamisen keinot. Uutisten katsominen voimistaa turhautumisen tunnetta. Mieliala ”tarttis tehdä jotain” ehkä tulee esiin, mutta siihen se jääkin. Ainoaksi varsinaiseksi teoksi jää kärryillä pysymisen yrittäminen.
Kärryt vaan täyttyvät liian nopeasti. Meillä on jo liikaa sellaista tietoa, joka ei vastaa mihinkään esittämäämme kysymykseen. Ainoaksi käyttötavaksi jää viihde.

Sivistyksemme muistuttaa triviatietojen ja sosiaalisten päähänpinttymien kimppua, joka on ympätty yhteen ’leikkaa ja liitä’ –tekniikalla. Niillä on hyvin vähän tekemistä keskenään, jos ollenkaan. Median avulla voimme oppia, että Mongolian pääkaupunki on Ulan Bator, Amazonin alueella elelee kivoja lintuja, minihameiden uusi tuleminen koittaa pian, Leonardo da Vinci oli renessanssinero, Elvis syntyi Tupelossa, kärpässieniä ei saa syödä, sen niminen kirja on olemassa jotta Kaislikossa suhisee, ja että jonkun hälläväliä-maan talous on kurjassa jamassa.
Mikä näitä tietoja yhdistää? Niillä kaikilla voi päteä tietovisoissa ja sanaristikoiden viidakoissa. Elokuvien katsominen onnistunee myös; Hollywood-tehtailijat ovat jo aikoja sitten äkänneet mukauttaa sanottavansa tarpeeksi ymmärrettävään asuun, jottei katsoja vain hämmentyisi. Hämmentynyt ihminenhän on ruma ja ongelmainen.

Mutta vaikka sivistyksemme olisi kuinka pintapuolista tahansa, ei hätää! Sitä voi käyttää meikkinä. Näytämme ja kuulostamme hyvältä, kun pystymme keskustelemaan sujuvasti meikeistä, meikkauksesta ja meikattuna olemisesta. Meikit on luotu katsomista varten, sama pätee sivistykseen.TV näyttää harvemmin kuvaa ajattelevasta ihmisestä. Siinä ei ole mitään katseltavaa. Pysähtyneisyys ei kuulu tv-shown käsikirjoitukseen. Kaiken pitää olla jatkuvasti käynnissä ja rullata eteenpäin. Ainoita soveliaita kysymyksiä ovat ovat miten ja milloin.

Kun TV:ssä puhutaan talouskasvusta, puhutaan siitä miten se on kasvanut, milloin on tapahtunut jotain merkittävää ja mikä tilanne on ylipäätään. Mutta minne se kasvaa? Laajeneeko se samaan tapaan kuin avaruus? Miksi sen ylipäätään pitäisi kasvaa? Ajatus jatkuvasta kasvusta on jo sinänsä mieletön. Sanaa ”kasvu” käytetään taloudesta puhuttaessa jopa silloin, kun tapahtuu täysin päinvastaista; uutisissa on monet kerrat ilmoitettu, kuinka talouskasvu uhkaa jäädä negatiiviseksi.


Kasvuajattelun tien päässä on romahtaminen mielettömyyteen. Siinä eivät meikit enää auta. Mitä sitten, jos talous kasvaisi aina vain, ja on jo mittasuhteiltaan järkälemäinen? Mitä sen jälkeen tapahtuu, kun kestävä kehitys sen kun edistyisi edistymistään, informaatio nopeutuisi ja tarkentuisi huippuunsa ja jatkaisi yhä matkaansa korkeampiin sfääreihin? Voimmeko muka jossakin vaiheissa onnitella itseämme ja muita tästä kaikesta? Paiskata kättä tyytyväisinä ja sanoa myhäillen, että "me teimme sen"? Onko meillä edes syytä ylpeilyyn? Vai odottaako kehityksen portailla meitä jälleen kerran hämmennys, joka lymyää ylemmillä askelmilla?

Esipuhe

Olet nyt saapunut tänne, yhdelle miljoonista netissä lojuvista sivuista.

Sivu on latautunut nopeahkosti, ja nyt silmäilet parhaillaan tätä tekstiä. Päätellen siitä, ettei nykyihminen kykene keskittymään mihinkään 20 sekuntia kauempaa (ellei mitään merkillepantavaa tapahdu), lopettanet piakkoin tämän lukemisen ja etsit toisen, viihteellisemmän paikan. Tämän sivun tarkoitus on nimittäin tylsistyttää lukija perinpohjaisesti.

Nyt ainakin kymmenen sekuntia on jo mennyt, eikä vieläkään ole ilmaantunut koukkua, joka herättäisi mielenkiintosi. Tällaista puhuttelevaa kirjoitustyyliä ei voi tärpiksi kutsua, tämähän on pelkästään ankeaa.

Ei yhtään kirosanaa, ei kaksimielisyyksiä, vain tukku toisensa perään ryppyotsaisuuksia ja epämääräisiä mielipiteitä!

Säästääkseni aikaasi, kuka sitten ikinä oletkin, ilmoitan jo tässä vaiheessa ettei koukkua ole eikä tule. Nyt voit käyttää sivustoni selaamiseen tärveltyvän ajan johonkin oman elämäsi kannalta merkittävimpiin asioihin, kuten sählyn tai playstationin pelaamiseen, juorujen ja hauskuutusten metsästämiseen... sitähän tämä sukupolvi parhaiten osaa.

Se, mikä sinut tänne toi, ei kiinnosta minua eikä sen tietäminen ole olennaista. Olennaista on kysymyksen esittäminen: mitä teet täällä? Kysymys kuuluu tietysti niille, jotka ovat mielessään päättäneet, etteivät aiemmat karkeat yleistykset koske tietenkään heitä ja yrittävät sen vuoksi jatkaa. Tutut ihmiset ovat asia erikseen - kyllähän te minut tiedätte - mutta minä en puhu nyt teille.

Puhun tuntemattomille, sillä heitä vartenhan blogeja ja kotisivuja, noita 90-luvun reliikkejä, ylipäätään tehdään. Minullakin oli, ja on edelleenkin sellaiset, verkkoon mätänemään jätetyt sivut. Poistaisin ne heti jos vain muistaisin muinaisen salasanani.

Niin kotisivuista kuin blogeistakin puuttuu syvyys, vaikka sitä työstäisi kuinka antaumuksella ja huolellisesti tahansa, vaikka kokonaisuus olisi äärettömän laaja.

On mahdotonta sisällyttää ihmistä – tai asiaa - nippuun näyttöpäätteen kokoisia, toisiaan toistavia visuaalisia elämyksiä. Ei ihmistä voi oppia tuntemaan tarkastelun kohteen itsensä armollisesti nettiin ripottelemaa aineistoa lukemalla.

Parhaassa tapauksessa siitä voi muodostaa ensivaikutelmia ja aavistuksia, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jää hämmennys.

Minä olen kolunnut tuntemattomien henkilöiden sivustoja mielin määrin. Joukkoon on mahtunut joitakin erinomaisia tapauksia sekä häpeällisen suuri määrä kehnoja tekeleitä (kehnoja ihmisiä?).

Paradoksaalisesti niillä, jotka osaavat tehdä teknisesti hyvin onnistuneita sivuja, ei ole mitään sanottavaa ja päinvastoin. Ihmisen mitättömyys - vapaaehtoinen alistuminen, orjuus - paljastuu selvimmin sellaisen henkilön sivuilla, joka täyttää tyhjyyttä luettelemalla merkitysköyhän arkensa kuulumisia, kimmastuu ja tilittää jostakin sappinesteitä kiehauttaneesta tapahtumasta tai ilmiöstä, tai sulloo ruudun täyteen toinen toistaan vastenmielisempien elukoiden, kissojen, kanien, marsujen, koirien tai hevosten kuvia.

Minun käsitykseni mukaan ihmiset eivät hanki lemmikkejään eläinrakkaudesta, vaan yksinkertaisesti siitä syystä että heistä on mukavaa hallita toisen olennon vapautta. Mutta nyt eksyin sivupolulle, joten palataanpas oleelliseen.

Tulen muuten tekemään sitä paljon, sivupoluille eksymistä siis.

Bloggaajat ovat siis läpeensä kieroa porukkaa. Sivustoa ei tehdä sen vuoksi että ihmiset voisivat nähdä tai heijastaa itseään siinä, tai käsitellä niiden kautta omia kokemuksiaan ja traumojaan.

Blogin tehtävänä ei ole luoda kouluesitelmä ihmisestä tai auttaa tekijää itsetutkiskelussa, vaan yksinomaan auttaa heitä olemaan kytkettyinä omaan itseensä. Tällä kytköksellä ei ole mitään tekemistä puhtaan narsismin kanssa. Kytkös, josta minä puhun, on yhtä kuin haltioitunut itseensäviittaava silmänräpäys, "itsensä itseen kytkeminen", joka korostaa pintatasoa (sivujen mielikuvilla manipulointi) että sen syvemmän tason merkityksettömyyttä.

Tässä tapahtumaketjussa, kytköksen muodostumisessa, sivuilla on merkittävä rooli; esinettä ja sen

kuvaa voi pitää hallussaan samanaikaisesti. Esine- sanan tilalle käy myös olio, minä - melkein mikä käsite tahansa. Tällaisesta Platon näki märkiä unia.

"You can't have your cake and eat it too / You can't live and have your living too" - ajatelmat kumoutuvat.

Se on suurta henkistä masturbointia, orgasmi piilee kumouksen tajuamisessa. Palatkaamme alkuun, sillä on aika esittää kysymys uudestaan. Mitä oikein teet täällä? Olet tullut seuraamaan minun aktiani, minun kytköstäni. Nyt tiedän...nyt tiedän.... Haluat siis hieman tirkistellä?

Sinä pervertikko! Hyvä on, saamasi pitää.